HELMIMAALIS 18 - SYYSLOKAKUU 18, syntyajatuksia

Tavoitteena on vähän heittäytyäkin kohti tuntemattomia alueita, antaa ajatusten ja ideoiden viedä ja kuljettaa. Näin on jo jonkin aikaa tapahtunut. Ollakseni aivan rehellinen tämä prosessi lähti käyntiin helmikuun viimeisinä päivinä 2018. Keskustelin erään opiskelijan kanssa, jolla oli tämä kurssi meneillään. Hän vei minut katsomaan keskeneräistä teostaan ja hieman kertoi prosessista ja teemasta. Kun lähdin, päähäni ”jysähti” idea: tämän teen. Se on pyörinyt tiiviisti nyt reilut puoli vuotta mielessäni. Kun ensimmäinen tapaaminen oli, luonnollisesti hieman jännitin teemaa. Jos ideani ei olisi mitenkään sopinut, varmastikin uusi prosessi olisi käynnistynyt, tosin tahmeasti. Niin syvällä olin jo omassa jutussani. Nyt kuitenkin, onnekseni, kävi niin, että jo keräämäni materiaali on käytettävissä. Sen pohtiminen, miten käytän materiaalia ja laitan työni esille, käynnistyi teeman nimeämisen myötä. Monenlaisia variaatioita on aiemminkin ollut ja on ilmassa, ja valotan niitä jossain vaiheessa.

Oma taiteellinen työskentelyni on ollut vähäistä johtuen elämän täyteydestä. Olen kokeillut erilaisia piirustus- ja maalaustekniikoita joillakin kursseilla opintojen lisäksi. Kovasti kiinnostaa viiva ja väri, molemmat. Myös savi materiaalina kiinnostaa. Sisustajana olen tarinoiden rakastaja: jos huonekalulla tai tekstiilillä on vaikka oman suvun historiaa, aina parempi. Pidän paksuista langoista ja voimakkaan värisistä, yleensä isokuvioisista, kankaista. Suunnittelen ja teen myös itse jonkin verran, mm. lampunvarjostimia, jotka ovat kestäneet aikaa ja katsetta. Pidän kotikutoisesta ilmeestä. Käytetty on yleensä parempi kuin uusi.

Olen viime talven aikana prosessoinut ympäristötaiteen teemoja, sen huikeita mahdollisuuksia taidekasvatuksessa. Nyt siis tämä ideani tuli varmastikin viimetalvisten kurssien muhiessa päässäni, ajankohtaisten globaalien asioiden kautta ja oman elämäni siivilän läpi. Tämä projekti on oma itsenäinen juttunsa, hyppäys tuntemattomaan. Koskaan ennen oma työni ei ole ollut esillä tämäntyyppisessä produktiossa ylipäätään missään. Näen tässä loputtomasti erilaisia mahdollisuuksia toteutettavaksi opetustyössä. Ja vähän hirvittääkin, näkymätön kynnys on olemassa. Saan paljon uutta oppia sekä omassa työssäni että näyttelyn kokonaisuuden suunnittelussa ja konkreettisessa tekemisessä. Olen muutamia kertoja ollut mukana näyttelyiden rakentamisessa ja purkamisessa, enemmänkin sivusta, mutta osallistuen.   

Olen tällä hetkellä hieman väsynyt digitaalisen maailman ”ylivoimaan”: niin moni käytännön asia pitää hoitaa päivittäin joko puhelimen tai läppärin avulla. Ja muu netin käyttö päälle; tuntuu että aivot ovat keskeytystilassa koko ajan. Täytyy pohtia vielä prosessin taltioimista. Tekisinkö sen blogimuodossa, kun siitä joka tapauksessa olisi hyötyä työtäni ajatellen. Blogspot on tuttu ja muotona huono tätä ajatellen. Tartunko tuohon wixiin, osaanko? En haluaisi tuhlata ylen määrin aikaa opetteluun. Ehkäpä sittenkin konkreettinen päiväkirja, johon myös tulostelen tekstiä ja kuvia? Siis lopullinen päätös on vielä tekemättä.

Mikä tämä mieleeni vahvasti singonnut idea on?

Päätin kuvata, joka päivä, vuoden ajan. Ihan vaan kännykällä; sillä, mikä koko ajan kulkee mukana joka paikassa. Ei siis niinkään huippulaatua vaan helppoa mahdollisuutta ikuistaa hetki päivittäin.

maaliskuun kuvia

Kuvaan palan taivasta ja palan maata. Hetki voi olla mikä vaan pysähtymisen hetki, jolloin katson ylös ja alas. Ylös-räps ja alas-räps. Sitten rajaan neliöksi. Se on siinä, lyhyesti sanottuna. Kuvaan yhteensä kaksi kertaa 365 kuvaa, se tekee yhteensä 730 kuvaa. (Reilut puoli vuotta kuvaamista on takana.)

toukokuun kuvia

Kiertokulku; vuoden kierto, vuodenaikojen kierto, omat polkuni missä milloinkin kierrän (sekä ympäröivä kauneus, ihmisen jäljet, maan tekstuurit, värit, muodot, pilvet, taivaan sävyt jne.). Elämän hauraus, maapallon hauraus, minne olemme matkalla… nämä viimeksi mainitut ovat tällä hetkellä keskiössä ajatuksissani. (Erityisen paljon on tullut sinistä taivasta ja voimakkaita varjoja, siis paistetta, lämmintä. Ihanaa mutta hämmentävää.)

heinäkuun kuvia

Ajattelin tehdä installaation. Siihen tulisivat nuo kuvat. Muut materiaalit ovat pohdinnassa, samoin koko ja muoto. Kuvia on paljon, se tuo oman haasteensa toteutukseen monellakin tavalla. Mieluiten kierrätettävää/kiertoon palautuvaa materiaalia. Visioita on monenlaisia. Piirtelen niitä jossain vaiheessa. Toisaalta pidän neliöistä sinällään pintana…

syyskuun kuvia

Minua inspiroi kovasti teamLabin näyttely Amos Rexissä. Virtuaalisin huikein menetelmin saadaan aikaan jotain niin valloittavaa, koskettavaa, hyvää, pysäyttävää. Ilmassa oli myös yhteisöllisyyttä.

Minua inspiroi myös Emmassa oleva Outi Pieskin näyttely, jossa hän nostaa esille saamelaisten käsityöperinteen taidokkaalla tavalla. Näyttelyssä on monta ulottuvuutta alkaen alkuperäiskansojen oikeudesta omaan kulttuuriinsa. Tässä näyttelyssä en ole vielä käynyt. Hesarissa oli aukeaman juttu ja arvostelu 25.9.18, jonka luin.

Ja vastakohtana teamLabille minua inspiroi ihan rehellinen siveltimen jälki maalauksen pinnalla. Se ei saa kadota. Seinältämme kuvasin yksityiskohtia Paavo Tolosen maalauksesta

ja Kuopion taidemuseossa on esillä Eggert Peturssonin Untitled v. 2011, (Saastamoisen säätiön kokoelmasta Emmasta), josta väistämättä tuli mieleen yhtymäkohtia Amos Rexin näyttelyyn.